keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mikä sun nimi on?

Luin Iltasanomia jossa oli juttu Timo Virtasista. Ei sillä, että se olis jotenkin erikoinen nimi, itseasiassa se on Suomen yleisin kokonimi miehillä. Niitä Timo Virtasia oli muistaakseni 267 kappaletta. Huomattavasti oudompi ja erikoisempi olis esim. se Leevi and the Leevingsin lanseeraama Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen.

Oikeestaan se asia mistä mä haluun teille kertoa, liittyy juurikin tuohon etunimien erikoisuushakuisuuteen, jota vanhemmat tavoittelee nimetessään jälkikasvuaan. Muahan tää nimeämiskäytäntö purasee varsin syvältä, koska mähän en muista tavallisiakaan nimiä, saatikka sitten kaikkia Tytteleitä, Hiisejä, Hottentotteja ynnämuita, joita vanhemmat suuressa viisaudessaan ovat lapsilleen nimeksi (lue taakaksi) antaneet.
Onhan se kiva kun lapsella on nimenä esim. Nuppu mut ei se oikein sit sovi aikuiselle naiselle. Sikstoiseks eiks se Nuppu oo lehmän nimi?



  
Siinä erikoisen nimen antamisessa on vaan se juttu, että kun keksit jonkin mielestäsi hienon ja erikoisen nimen, niin samaan aikaan sen on "keksineet" sata muutakin onnellista uuden tulevan veronmaksajan maailmaan saattanutta vanhempaa. Kohta tuletkin huomaamaan, että se niin ainutlaatuiselta tuntunut nimi onkin kaikkein yleisimpiä ristimänimiä ko. vuonna. Toisaalta ehkä se erikoinen nimi on kuitenkin helpompi muistaa, kuin olisi se kaikkein yleisin. Siis jos sulla on tutuissasi kolme Jaria ja yks Kari, niin miten hitossa sen muistaa kuka se Kari on? Tai oikeestaan tietystihän sen muistaa, mut pitääkö ne muut nimetä mielessään Jariykkönen, Jarikakkonen ja Jarikolmonen? Vai olisko parempi jos nimeäisi ne esim. HeiJari, Veijari ja PulJari? Meilläkin on kalaporukassa PikkuMiro ja IsoMiro. Nimet "annettiin" 7v. sitten, jotta erotetaan keskusteluissa ketä tarkoitetaan. Nyttemmin siinä on käynyt niin, että PikkuMiro on 25 senttiä pitempi ja min. 20 kiloa painavampi kuin IsoMiro. Onhan se vähän koomista, mutta silti nimet on pysyneet edelleen samoina.

Yks tapa keksiä erikoisempi nimi on vääntää vanhasta nimestä uus versio. Mulla on kolme toisistaan tietämätöntä kaveria, jotka aikoinaan keksiessään pojalleen nimeä antoivat nimeks Tino. Kun sit kysyttiin, että mistä moinen nimi niin sanoivat, et kun oma nimi on "Jari" niin halusin pojalle vähän erikoisemman ettei koulussa samalla luokalla oo toista. No mites siinä sitten kävi? Kohta on varmaan Tino Virtasia on enemmän kuin Timo Virtasia, mut ei siinä mitään Tino on kyl kiva nimi, muttei se enää kovin harvinainen ole, taitaa nuorilla olla se Timo paljon harvinaisempi.

Oikeestaan toi nimen "vääntö" ei oo ollenkaan huonompi idea. Näin jälkikäteen ajatellen olis pitänyt munkin nimetä poikani nimillä Hesus ja Ristus, ei olis ollu varmaan koko koulussa saman nimisiä heppuja. Olis siitä ollu sekin hyöty, että jonain aamuna kun ne taloissa kiertelevät ja häiriköivät lehtikauppiaat ilmestyy taas oven taakse, vois niiden kanssa käydä seuraavan keskustelun.
-         Haluttais tulla kertoo sulle Jeesuksesta.
-         Jaa, mitäs se poika on nyt tehny?
-         ???
-         Nii että mitä se meijän Hesus on tehny?
-         Eikun me haluttas kertoo sulle Kristuksesta.
-         Jaa, sekö onkin siis se meijän vanhempi poika kyseessä?
-         ???
-         No sanokaa nyt, et mitä helvettii se meijän Ristus on taas tehny?
-         Siis Jeesuksesta Kristuksesta haluttais puhua.
-         No se ei oo meijän poikii, nyt teillä on väärä osoite.
 Sitten vois kiskasta oven kiinni ja jättää sen piruntorjuntapartion sinne keskenään ihmettelemään, et mitähän tässä nyt oikein tapahtui.












perjantai 16. kesäkuuta 2017

Voihan vittu!

Käytiin tossa kavereiden kanssa kalareissulla. Sielä ollessa kattelin kun niillä oli yhellä sun toisella toinen toistaan komeampia tatuointeja käsivarsissaan. Oli skorpionia, kotkaa, suomenleijonaa ja olipa yhellä joutsenmerkkikin tatuoituna olkapäähän, ikään kuin sen merkiksi että se on suomalainen tuote.

Oon ajatellu, et noi tatuoinnit on lähinnä nuorempien kavereiden juttu, mutta noista mun kalakavereista vaan yks on juniori-ikäinen ja muut on lähes saman ikäisiä kovaa vauhtia seniloituvia ikämiehiä niinku minäkin. Noh, mullehan heräs kanssa halu saada tatuointi omaan käsivarteen, kun kerran muillakin reissussa olleilla papoilla sellainen oli. Mä oon vaan niin äärettömän kipuherkkä, että kerran oon pyörtyny sinä lyhyenä hetkenä kun multa otettiin verikoetta sormenpäästä, joten miten helvetissä mä voisin mennä tikattavaksi pitemmäksi aikaa. Kännissähän se tietysti hoituisi, mutta kun ei ainakaan Lahdesta oo löytyny tatuoijaa, joka olisi suostunut humalaista tatuoimaan niin on jääny se sitten ottamatta. 

Käytiin sitten eukon kanssa reissussa Tallinnassa. Kyllästyin seisomaan niissä putiikeissa shoppailemassa ja läksin kävelemään yksinäni, jättäen eukon hoitamaan rauhassa sen shoppailunhimonsa. Sielä vanhankaupungin laitamilta kävellessä mä bongasin yhdestä kellarikerroksesta tatuointiliikkeen. Eihän sinne kukaan täysjärkinen olis menny edes sisälle, mutta koska olin pienessä hiivassa, niin mulle heräs kuningasajatus, et nyt mä sen tatuoinnin otan.

Olihan se kieltämättä vähän epämääräisen näkönen paikka ja olis pitäny kääntyy heti ovelta takasin, varsinki kun ei se tatuoija heppu puhunut edes suomea. Mä jouduin sille englanniksi selittämään, et minkälaisen kuvan mä käsivarteeni haluan. Se tarjos mulle oluttakin kun keskusteltiin siitä kuvasta ja lopulta sille tuntu selviivän se ”ajatus” joka mulla oli siitä tulevasta tatuoinnista. Tai selvis ja selvis, en tiiä kumman virhe se oli, sillä eihän mun englannintaito kovin hyvä ole, eikä sillä kaverilla ollu yhtään parempi, mut en sitä silloin tajunnut kun olin niin paljon maistissa.

Siis käärmehän tohon mun käsivarteen piti tulla ja sitähän mä sille koitin enkuksi sölkätä että tsneik, neik... I vant pikture of neik you now. Kaveri vaan nyökytteli päätään ja kohta alettiin sovittaa kuvaa mun käsivarteen. Niin paljon oli miestä väkevämpää tullu nautittua et taisin vähän torkahtaa siihen tuoliin, heräsin vasta kun se läpsi mua poskille, et homma on nyt valmis. Se näytti mulle peilillä sitä kuvaa ja mä kauhistuin, et ei vittu oo mikään neik, vaan toihan on keik. Se oli saatana tikannu jonku synttärikakun mun käsivarteen... eikä se oo edes hieno. Mähän meinasin suuttuu sille ihan tosissaan, mutta siinä mun torkkuessa sinne kellariin oli hiippaillu pari paikallisen nyrkkeilyseuran aktiivijäsentä tai ainakin molemmilla oli nenä niin lyttyyn lyöty et ne näytti lähinnä buldogeilta.

Toinen niistä ”tappajista” puhu suomeekin ja se kysy multa et miks sä otit kakun kuvan käsivarteen? Mä sanoin et vittu mä siihen mitään kakkuu halunnu vaan neik siihen piti tulla siis käärme!
Se alko nauraa ja sano et se on kuule sneik ja kakku on keik. Mä sanoin et kait mä ny vittu sen tiedän, mut toi teidän kaveri ei tunnu tietävän. saatana mä en kyl maksa tästä mitään ja ilmotan miliisille, miten täällä turistia kusetetaan. Silloin ne heput nous ylös ja sano et sä et kyllä ilmota mihinkään ja ihan varmasti maksat ton kuvan ku se on kerran tehty. Mä katoin niitä kavereita ja katoin sitä kakun kuvaa siinä mun käsivarressa ja totesin, et tottakai mä maksan jos piirrät vielä kynttilän tohon kakun päälle. No niinhän se teki ja sain sen vielä samaan alkuperäseen hintaan.


Eli jos ootte ajatellu ottaa tatuoinnin Tallinnassa, niin kehotan vielä miettimään kerran ennenku hommaan ryhdytte. Mä mietin nyt et millähän ton tatuoinnin peittäs, mut koska oon tosiaan niin kipuherkkä ja Tallinnaan en enää tatuoitavaks mee, niin täytyy toistaseks tyytyy vaan pitämään pitkähihasia paitoja.



perjantai 26. toukokuuta 2017

Liiterissä

Appiukko vainaa tapas käydä mökillä ollessa salaa liiterissä. Se kävi sielä koko kesän, vaikka saunapuut oli pilkottu jo ennen Juhannusta. Sillä oli kattokaas kossupullo piilossa sielä halkopinossa. Pyysi se mutkin aika monasti mukaansa "puita pilkkomaan". Mutta silloinkin se piti tarkasti vaarin siitä, etten mä nähny sitä pullopiiloo. Hyvin se olikin pullonsa piilottanu, ku en löytäny sitä vaikka etin sitä useemman tunnin,  sillä aikaa kun se oli kalassa. Liiterissä piti käydä salaa sen takia, ettei anoppi olis vetäny hernettä nenäänsä, ku äijät  vaan tissuttelee. Vaikka kait sekin sen tissuttelun huomas, kun ukot käveli selkä suorassa sisälle liiteriin ja tuli kerta kerralta enempi horjuen sieltä ulos, kantaen halkoja yks kerrallaan saunalle. Saatikka sitten, et tarviiko sen yhen halon kantamiseen aina kahta miestä? Ne oli mukavia reissuja muinoin ne liiterireissut.

Eipä siinä, kyllähän ne on mukavia nuo liiterireissut nykyäänkin. Käydään eukon kanssa yhdessä! Aluks piti käydä salaa, mut mitä sitä enää salailemaan, kun kaikkihan sielä nykyään käy. Meil ei oo matkaa lähimpään Lidliin ku pari kilsaa. Siel on mukava tutkia siinä keskikäytävällä olevaa rompetoria ja ihmetellä niitä tarjolla olevia tavaroita. Siinä onkin eukon huumorintaju koetuksella, kun mä etin sieltä kaikkein kauheimmat ryijyt, jotka vissiin mallaa naistenmuotia ja sanon eukolle:
- Tää olis kiva, ostetaanko sulle tämmönen?
 Alku aikoina se epäili mua varmaan hulluksi, mutta nyt se sen jo tietää. Nykyään se vaan pohtii kuinka tosissaan mä oon ku niistä tavaroista kyselen, et "ostetaanko". Onneks sillä on huumorintajua, sillä ei kai hullun kanssa huumoritta pärjääkkään.

Mitäkö mä sille sit noitten vaaterytkyjen lisäksi tarjoon? No ihan vaan kauppareissun piristykseksi saatan kaivaa sieltä vaikka pastasiivilän laittaa sen päähäni ja huudella eukolle, et tänne on nyt tullu tämmösii saksalaisia ilmastoituja pyöräilykypäriä ostetaanko meille tämmöset, sulle punanen ja mulle vaaleenvihree! Nyt sinne oli tullu puutarhavälineitä. Piti niitäkin eukolle tarjota, et ostetaanko meille trimmeri täs olis tämmönen akkukäyttönen 60 euroo tai sitten akkakäyttönen (puutarhasakset) 5,95 euroo. Ei ostettu kumpaakaan mut mua rupes naurattamaan, kun eukkoo rupes naurattamaan ja niin me sitten hihiteltiin yhessä siel hyllyjen välissä.

Niin että ei oo siis katoavaa kansanperinnettä meillä toi liiterissä käynti, vaikka monilla saattaa olla.