keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Leviatan

Tietääks kaikki mikä on tai oli Leviatan? Tiiätte tai ette, niin mä kuitenki  kerron. Leviatan on alun perin Kaanalaisen mytologiassa esiintyvä merihirviö. Nyt se oli noussu Vesijärvestä, ryöminy meijän pihaan ja käyny makaamaan pihanurmikolle. Mä koitin  hienovaraisesti hätistellä sitä pois lapiolla ja haravalla, mutta kun se ei suostunu lähtemään, niin piti hakea järeämpiä työkaluja.




No joo ei se ehkä mikään Leviatan oo, mut oikee mörkökanto kuitenkin. Se oli jäänyt vuosia sitten pihan keskelle jäpittämään, kun siitä päältä kaadettiin puu. Monta kesää se on mua siinä nurmea leikatessa kiusannut. Olen sitä aikaisemminkin koittanut poistaa ja mä oon muinoin yhen moottorisahanketjunkin siihen tuhonnut, kun oon yrittänyt sitä pilkkoa paloiksi. Aina on kuitenkin tullut luovutettua, kun ei se mihinkään tunnu liikahtavan. Nyt vihdoin päätin, että on aika hankkiutua eroon siitä.

Mörkökanto tai ei, niin mä luulen, et ainakin sen alla asu mörkö, joka pitää niistä juurista niin pirusti kiinni, ettei se kanto mihinkään tuntunu liikahtavan. Nytkin mä kaivoin varmaan kuution maata siitä ympäriltä ja väänsin sitä rautakangella, silti kanto ei hievahtanutkaa. Lopulta mä aattelin et tunkkaan sen ylös sieltä kuopastaan ja hain hallitunkin autotallista.



Tuntuhan se kanto pikkuhiljaa sieltä montusta tunkilla nousevan, mutta sitten se mörkö hyökkäs sen mun tunkin kimppuun, seurauksella että, se jäi jumiin siihen juuren alle. Multa alko jo hermo mennä koko touhuun, vaikka mä kuinka revin ja raastoin, niin en saanu sitä tunkkia irtoomaan sieltä kolostaan. Lähes tunnin mä siinä heiluin ja raivosin sille kannolle ja lopuks  huusin:
- Pidä sitte tunkkis saatana!
Olin taas kerran luovuttamassa sille kannolle ja lähössä sisälle, kunnes päätin  yrittää vielä kerran.



Mä pumppasin sitä tunkin vipua, kuin asemalle kiinni jäätynyttä resinaa, ja sainkin sen kannon lopulta nousemaan vielä muutaman sentin montustaan, mutta se mörkö sielä alla vaan veti vastaan, eikä luopunu kannostaan. Pitäessäni taukoa, pyyhkiäkseni hikeä otsaltani mä huomasin siinä kannon kyljessä olevan kolon, joka ulottu syvälle sen alle. Kävin kontalleen sen kolon viereen ja huusin sille kannon alla majailevalle mörölle:

 - Kautta ikivanhan kannon, mä sulle valan vannon.
   Mä vielä tän kannon ylös nostan, taikka sitten suuren pommin ostan.
   Tulee kuumat paikat sulle, jos viel vittuilet sä mulle!

Samassa se  mörkö päästi irti, Öööö taikka sitten se viimenen kiinnipitelevä juuri napsahti poikki ja se kanto hyppäs ylös sieltä montusta, siten et yks sen juurista ylös ponnahtaessaan iski mua suoraan leukaan. Mähän suutuin sille kannolle ihan tosissaan ja löin sen kanssa painiksi. Sainkin vääntää sen kanssa lähes täydet kolme erää ja olin jo luovuttaa, kunnes sain sen vihdoin selätettyä. Voipuneena jätin sen siihen paikkaan makaamaan ja läksin ite sisälle kattoo iltauutisia.

Tänä aamuna mun piti heti herättyäni käydä kattomassa, josko se kanto olis yön pimeinä tunteina hiipiny takaisin paikoilleen, mut ei onneks ollu. Tossa kuvassa alla, se kanto nyt makaa  edelleen selällään tappion kärsineenä, siitäs sait perkele!




Nyt mulla olis sitten enää kolme samanlaista kantoo pihassa odottomassa ylösnostamista. Tänä kesänä mä oon kuitenkin vakaasti päättänyt käydä sotaan noita kantoja vastaan!
Voisin kirjoittaa hommasta vaikka kirjan ja sen nimeks tulis "Minun taisteluni"
.... Taikka toi nimihän taitaa kyllä olla jo varattu, eikös se yks kalapuikkoviiksinen pikkuheppu muinoin kirjottanu ton nimisen kirjan?
 Tätä täytyy nyt vielä miettiä. Pitäsköhän niitten kantojen nostot kuitenkin jättää tuleviin kesiin, vai jättäsinkö ne perinnöksi pojilleni?


perjantai 12. toukokuuta 2017

Vappujuhlat

Ok, tää tulee vähän myöhässä, mutta kun meni niin kauan aikaa juhlista toipumiseen. Uskokaa tai älkää niin minutkin kutsuttiin vappuna juhliin, tai en mä ihan varma oo kutsuttiinko mua, mutta menin eukon siivellä. Yleensähän mä en kotokellarista mihinkään liikahda.

Juhlien emännän (Jossu) toiveena oli, että vieraat pukeutuu juhlavasti mutta vapaasti? Ööö siis miten se menee? Mä kun en ole mikään bilehile, niin jo tää ensimmäinen tehtävä oli mulle hankala rasti. Pakkohan se oli kuitenkin yrittää, joten etsiskelin vaatekaapistani, josko löytäisin sieltä sitä kuuluisaa parempaa Seppälää päälle pantavaksi. Niin ja kun mut kerrankin johonkin kutsuttiin, niin päätin törsätä kunnolla juhlalookkiin ja kävin ostamassa kamman. Saattaa mennä toi kampa jatkossakin käyttöön, kun se nyt tuli kerran hankittua. Eli kavereille tiedoksi, kyllä se luultavasti oon minä, jos joku vastaantuleva tyyppi minulta näyttää, vaikka sen hiukset olisikin jotensakin järjestyksessä.

Juhlathan toimi nyyttäriperiaatteella ja pakko sanoa et hyvin tarjoilut onnistu, todella harvoin tulee ravintolassakaan syötyä yhtä hyvin. Muutenkin oli juhlapaikan puitteet kunnossa, oikeestaan oli vähän liiankin hienoa tämmöselle pommisuojassa kasvaneelle hepulle. Sielähän oli niin hienoa, etten mä oikein alkuunsa uskaltanu mihinkään liikkuakaan, etten vaan vahingossa riko mitään. Ajattelin jo että alan pelaamaan nurkkajussia, niinku yleensä juhlissa  teen. Sen pelaaminen menee niin, että menen kauimmaiseen nurkkaan istumaan ja seurailen siellä hiljaa istuen muiden juhlimista. Mutta paikalla oli niin hulvatonta porukkaa, että tempasivat mut sieltä nurkasta mukaansa. Jotkut vielä väittää, etteivät insinöörit mukamas osaa juhlia! Meitä oli sielä peräti kolme inssiä ja silti kaikilla oli hauskaa, niin ja tuntu ne paikalle eksyneet naisetkin viihtyvän. Eli puhuttiin sielä muustakin kuin Subarun kampiakselin asentotunnistimen säätökulmista, vaikkakin olihan toi kampiakseliasia ensin selvitettävä, kun kerran tekniikan ihmisiä oli koolla.

Kaitsu toimi seremoniamestarina, tai siis kuoronjohtajana. Tai no itseasiassa se toimi myös kuorona, jota Maija vähän säesti naisäänellä. Kivahan sitä yhteislaulua on kuunnella, siis nimen omaan kuunnella, Toi julkisesti laulaminen on mulle vähän sama ku alasti hiihtäminen, enhän mä semmosta kehtaa tehdä. Vaikka voishan sitä joskus repästä ja kokeilla, siis sitä alasti hiihtämistä. Kovasti oli tuttuja ne Kaitsun valitsemat laulut. Mä muistan niitä kuulleeni joskus lapsuudessa. Jos joku ei tiedä, niin mähän oon reilut 50 vuotta vanha, joten nyt oli vähän vanhempia tavaraa tarjolla. Viisaammat sanoi, et ne oli ikivihreitä, mä en oo ihan varma oliko niissä enää mitään väriä jäljellä.  

Sen verran oli rentoa meininkiä, että mullakin äidiltä peritty uteliaisuus voitti ja läksin kiertelemään paikkoja. Mun äitihän on niin utelias, et sen täytyy saada tietää kaikki bussiaikataulutkin, vaikka se ei olis edes mihinkään menossa. Eli samanlaisella uteliaisuudella läksin minäkin liikkeelle. Siel oli kuulkaa mielenkiintosta tavaraa! Mullahan on pakottava halu tietää mikä on jonkin näkemäni oudon esineen käyttötarkoitus, joten piinasin Jounia (juhlien isäntää) jatkuvilla kysymyksilläni. En tiedä, että siitä mun kyselystäkö se Jouni sen idean nappas, vai oliko se jo etukäteen suunniteltu ohjelmanumero, mutta seuraavaksi pidettiin valehtelijoiden klubi sen vanhan TV-ohjelman malliiin. Siis sen ohjelman jossa se Hekuli teputteli (tanssi stepaten) viemään outoja esineitä raadille ja raatilaisten piti sitten kertoa mikä ko. tavara on. Klubin vieraan tehtävänä oli arvata kuka puhuu totta ja kuka valehtelee. Eli pidettiin valehtelijoiden klubi, jossa Jouni toimi Hekulina ja teputteli tuomaan raatilaisille mitä oudompia tavaroita, joista se ei osasta varmaan itekkään tienny mitä ne on. Jokainen kertoi vuorollaan mikä tavara on ja yhdessä arvailtiin tieskö kukaan oikein. Porukka heittäyty hyvin mukaan ja saatiin nauraa vedet silmissä.

Aika kulu niin rattosasti, etten huomannu pitää edes lakisääteisiä tupakkitaukoja, mutta kävin kuitenkin harvakseltaan parvekkeella röökillä. Katsellessani sieltä partsilta alas kadulle mä huomasin siellä Katen. Se seiso selin muhun, mutta kyllä mä sen tunnistin. Se näytti kaiken lisäks keikuttavan mulle takapuoltaan. Tosin en tiedä kuinka se Kate olis mulle pehvaansa heiluttanu, ku sehän on patsas, kerrottakoon nyt vielä tarkemmin, et se Kate on Mannerheimin hevonen. Mä siis seisoin parvekkeella katsellen takaa Mannerheimin patsasta ja sen hevonen näytti heiluttavan mulle peräänsä! Öööö, kyllä se muutes oli varmaan se parveke joka siinä heilui vaikka saatto se olla se runsaasti nauttimani vappusimakin joka aikaansai tuon heilumisen.

Kaikki hauska päättyy aikanaan ja niin ne päättyi nuo juhlatkin. Onneks taksi haki melkein hissin ovelta, niin selvisin kotia asti.

Kiitokset vielä Jounille ja Jossulle mukavista juhlista. Tuun toistekkin jos kutsutaan ja saatan tulla vaikkei kutsuttaskaan, niin ja eikös teillä ollut se yks huone tyhjillään, voinko mä muuttaa sinne?










maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ajankohtaista taas kerran.

Joku teistä voi saada dejavu kokemuksen tätä lukiessaan ja on ihan oikeessa. Mä kirjotin tän facebookkiin 2 vuotta sitten, joten joku teistä on saattanu lukee tän aikasemminkin. Tosin silloin peukuttaneita oli kymmenkunta, joten ei niitä lukijoita kovin montaa ollut. Aattelin julkaista nyt uudelleen, josko saisin toiset kymmenen lukijaa, tai ehkä ne viimekertaiset kymmenen lukevat uudelleen.

Itse tätä läpilukiessani, huomasin et mulla pääsiäisen viettoon kuuluu olennaisena osana auton korjaaminen ja niin oli tänäkin vuonna. Edelleenkin mua hämmästyttää toi nettikauppojen toimivuus noissa varaosien toimitusasioissa ja tuo allaoleva pätee edelleen.
________________________________________________
Hyvä posti!

Ainakin joku laitos tässä maailmassa sentään toimii, ja se laitos on posti! Tarkemmin sanottuna saksan posti DHL.

Tilasin Meseen uuden jarrusatulan netistä ja DHL toi sen minulle muutaman päivän kuluttua kotiin! No väärä osahan se tietysti oli, mutta eihän se ollut DHL:n vika. Lähetin osan takaisin kolme ja puoliviikkoa sitten DHL:n palautuksena ja se on ollut perillä toimittajalla melkein samat kolme viikkoa. Rahoja en kylläkään oo saanut vielä takasin mut eihän sekään oo DHL:n vika!

No kiirehän sillä auton korjauksella silloin tietty oli ja niinpä tilasin uuden osan samasta kaupasta, se tapahtu pääsiäisviikon maanantaina. Mietin et saankohan mä sen ennen pääsiäistä, et pääsisin korjaamaan sen auton sitten kirkonmenojen aikana. 

DHL:n seurannasta näin, et paketti oli Lionissa ranskassa, seuraavana päivänä näytti jo olevan Leipzikissä saksassa. Hitto mun auton jarrusylinterikin on siis nähny enemmän maailmaa kun mä! Tai no paljonko se nyt sieltä paketista näkee? Keskiviikkona iltapäivällä sit mietin, et missähän se mun jarrusylinteri nyt matkaa? Kattelin DHL:n pakettiseurantaa töissä. Sielä luki, et paketti oli luovutettu vastaanottajalle Lahdessa klo 15.30.

Eli kyl toi DHL toimii ja kyl samaa vois sanoa siitä nettikaupastakin, kuhan vaan saisin rahat siitä palautuksesta takasin.
________________________________________________

Loppukaneettina voin kertoa, et sain tuolloin rahat palautuksena tililleni. Niin ja tänäkin vuonna viikkoa ennen pääsiäistä tilaamani osat olivat DHL:n kotiin kantamina perillä hyvissä ajoin ennen pääsiäistä.