perjantai 10. helmikuuta 2017

Tätä ette usko

Mulla oli taas korjaushommia, tällä kertaa oli vuorossa televisio. Vika oli pieni mutta harmittava, kun laittoi telkun päälle se kuva unohtu jonnekin ja ilmesty siihen ruudulle noin vartin kuluttua.
Eilen sain vihdoin kuvan odottelusta  tarpeekseni ja vaihdoin ne etukäteen varaamani kondensaattorit siihen töllöön. Nyt täytyy myöntää, että pikkasen jännitti kytkiessä uudelleen virtoja päälle, oli nimittäin ensimmäinen kerta kun tuollaisen korjaushomman tein.

Ihmeiden aika ei ole ohi! Kuva sekä ääni tuli heti ja kuvan laatukin oli parempi kuin ostaessa. Jee mun korjaus toimi! Pienen ihmetyksen vallassa aloin sitten koekatsomaan juuri tulevaa Myytinmurtajat ohjelmaa. Kaikki tuntui toimivan hienosta, vain yksi pieni vika siinä tuntui olevan. Epäsäännöllisin väliajoin siihen kuvan päälle hyppäsi infoboksi, joka oli näkyvissä viitisen sekuntia ja sammui. Välillä se tuli minuutin välein ja välillä meni kaksi minuuttia kunnes se taas ilmestyi hetkeksi ruudulle. Niin ja uskokaa tai älkää niin siinä infolaatikossa luki ”Grillikylki”.

Siis mitä helvettiä ”Grillikylki”. Räpläsin niitä kaukosäätimiä ihmetellen, et mikä toiminto siellä oikein on päällä, mutta kun mikään ei auttanu niin tyydyin tilanteeseen ja päätin katsoa sen Myytinmurtajat loppuun. Ensin nauratti se ”Grillikylki”  ja aattelin sen häiriön menevän ohi, mutta kun se luukku hyppäs kymmenettä kertaa siihen ruudulle, niin mua alko vituttaa. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että ei sitä telkkua voinu sillai kattoa. Kaiken lisäksi mulle tuli ihan sairaan kova nälkä ja mä oon parhaillaan laihdutuskuurilla. Laihiksella tai ei niin mietin jo et lähen kauppaan  sitä grillikylkeä ostamaan, kunnes viimeisenä keinona sammuttelin virrat telkusta ja digiboksista. Uudelleen käynnistyksen jälkeen se infoluukku ei onneks enää ilmestyny.


Eikä tässä vielä kaikki. Tänään luin lehdestä, että DNA oli tehnyt maksukortin haltioille jonkun testin ja ne olivat lähettäneet sen Grillikylki ilmoituksen TV-lähetyksen mukana sinne telkkariin. Miten helvetissä näin voi sattua? Siis juuri silloin kun mä alan testaamaan, et toimiiko mun korjaama televisio vai ei, niin siellä näkyy se Grillikylki infoboksi! Onneksi ne näytti sitä vain vähän aikaa, muuten mä olisin varmaan purkanut sen television uudelleen, luullessani et se vika oli siinä mun korjauksessa.




Pitäiskö alkaa kasvissyöjäksi?

Aluksi tiedoksi kaikille mielensä pahoittajille   jotka ahdistuvat vessa, kakka jne. jutuista kunhan vaan kakanhaju jostain hiipii sieraim...