Kuolenko mä nyt?

Perkele! tää mun heikkonäköisyys, josta oon teille jo aijemminkin kertonu, alkaa olemaan mulle jo hengenvaarallista!

Tää juttuhan lähtee siitä, että mä oon nyt laihdutuskuurilla. Nii ja joo, en oo silti nälkään kuolemassa, joten teijän ei tarvi alkaa ranskanleipää heittelee mun kulkureiteille. Tähän mun kuuriin kuuluu oleellisena osana rahkan syönti. Mä oon nyt viimeaikoina ostanu ja syöny sitä niin paljon, et ne joutu tossa lähi Salessa tuplaamaan niitten tukkuun tekemät rahkatilaukset.

Eihän se rahka mitään herkkuu ole kun sitä täytyy päivittäin kiskoa. oonkin huomannut sen olevan helpointa toimittaa ohi kaulaportin tekemällä siitä smoothieta. Niitähän on kuulkaas tullu juotua runsaasti viimeaikoina. Se hyöty siitä smoothien tekemisestä on, et kerrankin tuolta pakkasesta kuluu niitä marjoja. Nyt ei tarvi ens syksynä heittää sieltä vanhoja pois uusien tieltä niinku yleensä. Eilen loppui ne viimekesänä kerätyt mustikat ja mun piti siirtyä  toissavuotisiin.

Ekaa kertaa mustikoita pakastaessa mä en ollu vielä oikein kartalla, miten se pakastaminen pitää tehdä, Sen takia ne ei ollu sillai irtonaisia, vaan enemminkin jokainen pussillinen oli semmonen musta yhtenäinen jääkimpale. Saattaa siihen muotoon tietty olla syynä se aikakin, jonka ne on pakastimessa lojunu. Niitä mun piti kuitenkin saada 150 grammaa  sinne smoothien joukkoon.

Enhän mä saanu siitä kilon teräsjäämöykystä  irtoomaan mitään, vaikka sahasin sitä vartin leipäveitsellä. Ajattelin jo läteä hakemaan pokasahaa autotallista, mutta päätin vielä kokeilla, et lohkeisko se jääpala jos napautan sen terävästi pöydän reunaan. Sillä mustikkapussilla mä olin hakkaamassa keittiöpöytää päreiksi, kun eukko tuli koiran kanssa lenkiltä. Se sanoi:

- Kauhee meteli, mitä ihmettä sä touhuut? Ulos saakka kuuluu semmonen pauke, ettei koira uskalla tulla ovesta sisälle.

Selvitettyäni sille asian, se kysyi:

- Miks sä et laita niitä hetkeks mikroon sulamaan? 

Sillähän se hoitu ja sain lopulta sen 150 grammaa irtoomaan siitä möykystä. Loput mustikat laitoin lautasella jääkaapin ylähyllylle. 

Sen valmistamani smoothien mä vedin välipalana seuraavana päivänä töissä. Töistä tulessa kun avasin jääkaapin, niin se mustikkalautanen osu mun silmiin ja huomasin, et niitten mustikoitten sivussa oli jotain ruskeeta limaa! Ei helvetti! Onko ne menny pilalle lojuttuaan liian kauan sielä pakkasessa? Otin siitä pienen kasan ja laitoin suuhuni, sylkäistäkseni sen samassa ulos. 
Ei saatana ollu mustikoita!

Hetken aikaa niitä "mustikoita" tutkittuani, tajusin niiden olevan korvasieniä. Mä olin vaan luullu niitten olevan yhteen jäätyneitä mustikoita. Enää en ikinä ota mitään pakastimesta laittamatta silmälaseja päähäni! 

Saman tien mulla alko mahassa kipristelee ja tuli mieleen, et kuolenko mä nyt? Mähän oon oon syöny myrkyllisiä sieniä! Olin jo menossa vessaan, työntääkseni sormet kurkkuun oksentaakseni ne pois kun muistin, et mähän ryöppäsin ne silloin yhtenä äitienpäivänä ennen pakastamista, niinkuin siinä ekassa kirjassani teille kerroin.

Näin jälkikäteen ajatellen, ei se muutes ollu ollenkaan pässimmän makusta se korvasienismuuthie, kannattaa kokeilla.