Vappujuhlat

Ok, tää tulee vähän myöhässä, mutta kun meni niin kauan aikaa juhlista toipumiseen. Uskokaa tai älkää niin minutkin kutsuttiin vappuna juhliin, tai en mä ihan varma oo kutsuttiinko mua, mutta menin eukon siivellä. Yleensähän mä en kotokellarista mihinkään liikahda.

Juhlien emännän (Jossu) toiveena oli, että vieraat pukeutuu juhlavasti mutta vapaasti? Ööö siis miten se menee? Mä kun en ole mikään bilehile, niin jo tää ensimmäinen tehtävä oli mulle hankala rasti. Pakkohan se oli kuitenkin yrittää, joten etsiskelin vaatekaapistani, josko löytäisin sieltä sitä kuuluisaa parempaa Seppälää päälle pantavaksi. Niin ja kun mut kerrankin johonkin kutsuttiin, niin päätin törsätä kunnolla juhlalookkiin ja kävin ostamassa kamman. Saattaa mennä toi kampa jatkossakin käyttöön, kun se nyt tuli kerran hankittua. Eli kavereille tiedoksi, kyllä se luultavasti oon minä, jos joku vastaantuleva tyyppi minulta näyttää, vaikka sen hiukset olisikin jotensakin järjestyksessä.

Juhlathan toimi nyyttäriperiaatteella ja pakko sanoa et hyvin tarjoilut onnistu, todella harvoin tulee ravintolassakaan syötyä yhtä hyvin. Muutenkin oli juhlapaikan puitteet kunnossa, oikeestaan oli vähän liiankin hienoa tämmöselle pommisuojassa kasvaneelle hepulle. Sielähän oli niin hienoa, etten mä oikein alkuunsa uskaltanu mihinkään liikkuakaan, etten vaan vahingossa riko mitään. Ajattelin jo että alan pelaamaan nurkkajussia, niinku yleensä juhlissa  teen. Sen pelaaminen menee niin, että menen kauimmaiseen nurkkaan istumaan ja seurailen siellä hiljaa istuen muiden juhlimista. Mutta paikalla oli niin hulvatonta porukkaa, että tempasivat mut sieltä nurkasta mukaansa. Jotkut vielä väittää, etteivät insinöörit mukamas osaa juhlia! Meitä oli sielä peräti kolme inssiä ja silti kaikilla oli hauskaa, niin ja tuntu ne paikalle eksyneet naisetkin viihtyvän. Eli puhuttiin sielä muustakin kuin Subarun kampiakselin asentotunnistimen säätökulmista, vaikkakin olihan toi kampiakseliasia ensin selvitettävä, kun kerran tekniikan ihmisiä oli koolla.

Kaitsu toimi seremoniamestarina, tai siis kuoronjohtajana. Tai no itseasiassa se toimi myös kuorona, jota Maija vähän säesti naisäänellä. Kivahan sitä yhteislaulua on kuunnella, siis nimen omaan kuunnella, Toi julkisesti laulaminen on mulle vähän sama ku alasti hiihtäminen, enhän mä semmosta kehtaa tehdä. Vaikka voishan sitä joskus repästä ja kokeilla, siis sitä alasti hiihtämistä. Kovasti oli tuttuja ne Kaitsun valitsemat laulut. Mä muistan niitä kuulleeni joskus lapsuudessa. Jos joku ei tiedä, niin mähän oon reilut 50 vuotta vanha, joten nyt oli vähän vanhempia tavaraa tarjolla. Viisaammat sanoi, et ne oli ikivihreitä, mä en oo ihan varma oliko niissä enää mitään väriä jäljellä.  

Sen verran oli rentoa meininkiä, että mullakin äidiltä peritty uteliaisuus voitti ja läksin kiertelemään paikkoja. Mun äitihän on niin utelias, et sen täytyy saada tietää kaikki bussiaikataulutkin, vaikka se ei olis edes mihinkään menossa. Eli samanlaisella uteliaisuudella läksin minäkin liikkeelle. Siel oli kuulkaa mielenkiintosta tavaraa! Mullahan on pakottava halu tietää mikä on jonkin näkemäni oudon esineen käyttötarkoitus, joten piinasin Jounia (juhlien isäntää) jatkuvilla kysymyksilläni. En tiedä, että siitä mun kyselystäkö se Jouni sen idean nappas, vai oliko se jo etukäteen suunniteltu ohjelmanumero, mutta seuraavaksi pidettiin valehtelijoiden klubi sen vanhan TV-ohjelman malliiin. Siis sen ohjelman jossa se Hekuli teputteli (tanssi stepaten) viemään outoja esineitä raadille ja raatilaisten piti sitten kertoa mikä ko. tavara on. Klubin vieraan tehtävänä oli arvata kuka puhuu totta ja kuka valehtelee. Eli pidettiin valehtelijoiden klubi, jossa Jouni toimi Hekulina ja teputteli tuomaan raatilaisille mitä oudompia tavaroita, joista se ei osasta varmaan itekkään tienny mitä ne on. Jokainen kertoi vuorollaan mikä tavara on ja yhdessä arvailtiin tieskö kukaan oikein. Porukka heittäyty hyvin mukaan ja saatiin nauraa vedet silmissä.

Aika kulu niin rattosasti, etten huomannu pitää edes lakisääteisiä tupakkitaukoja, mutta kävin kuitenkin harvakseltaan parvekkeella röökillä. Katsellessani sieltä partsilta alas kadulle mä huomasin siellä Katen. Se seiso selin muhun, mutta kyllä mä sen tunnistin. Se näytti kaiken lisäks keikuttavan mulle takapuoltaan. Tosin en tiedä kuinka se Kate olis mulle pehvaansa heiluttanu, ku sehän on patsas, kerrottakoon nyt vielä tarkemmin, et se Kate on Mannerheimin hevonen. Mä siis seisoin parvekkeella katsellen takaa Mannerheimin patsasta ja sen hevonen näytti heiluttavan mulle peräänsä! Öööö, kyllä se muutes oli varmaan se parveke joka siinä heilui vaikka saatto se olla se runsaasti nauttimani vappusimakin joka aikaansai tuon heilumisen.

Kaikki hauska päättyy aikanaan ja niin ne päättyi nuo juhlatkin. Onneks taksi haki melkein hissin ovelta, niin selvisin kotia asti.

Kiitokset vielä Jounille ja Jossulle mukavista juhlista. Tuun toistekkin jos kutsutaan ja saatan tulla vaikkei kutsuttaskaan, niin ja eikös teillä ollut se yks huone tyhjillään, voinko mä muuttaa sinne?