Mul oli viime perjantaina viimeinen lomapäivä. Taas mulla oli
loma johon sisältyi paljon tuhlattuja päiviä, tuhlattuja siten että vietin ne
valveunessa sohvalla telkkaria katsoen. Joo kaikenlaisia heräämisiä tohon
lomaan sisältyi, kerran oli niin armoton krapula, että heräsin vasta
iltapäivällä. Viimeisen lomapäivän ajattelin käyttää kokonaan hyödyksi. Niinpä
päätin aloittaa päiväni niinkin tärkeällä tekemisellä kuin golfin pelaamisella.
Ok. ehkä lukija on nyt sitä mieltä, ettei se golfin peluu ole kovin tähdellistä
hommaa, mutta minun mielestäni se on. Täytyy varmaan yrittää perustella sinulle
miksi on, että tämän jälkeen voisit pohtia mielipidettäsi.
Golf on peli jota kaikki voi pelata, kukin omalla tasollaan,
eikä siinä esimerkiksi tarvi olla mikään jättiläinen niinku koripallossa, oikeestaan
on ihan sama ootko valkoinen kääpiö tai vaikka Kiinan viimeinen keisari niin
voit aina pelata golfia. Sitä pelatessa tunnit kuluu kuin itsestään. Esimerkiksi
etsiessäsi metsästä sinne tuulen viemää palloa voit samalla tarkistaa onko
mustikat jo kypsiä. Siis tuulihan se on, joka ne pallot metsään vie, joskus
harvoin se johtuu huonosta lyönnistä. Joku väittää, että golffi on juppilaji. Höpö,
höpö sanon minä, kyllä ne on kuulkaas ihan tavallisia ihmisiä jotka siihen
golfin pelaamiseen ”sairastuu”.
Jaa että pitäs olla hienot vaatteet golfia varten? Ei ne golfasut
tarvi olla mitään perinteisiä, kuten polvihousuja, ruutupaitoja, tupsulakkeja
ym. Pukeutuminen on nykyään melko vapaata, voit laittaa haluamasi housut pois
lukien farkut, jaloissasi voi olla punaiset
kengät ja päässä vaikka tytön huivi. Värikkäästi kannattaa pukeutua, katsokaas
kun golfinpelaajat on vähän sama ku metsästäjät, kentällä on hyvä erottua
taustasta, niin on pienempi mahdollisuus saada laaki omaan päähänsä. Eli jos
pelaat maastopuvussa niin laita ainakin keltanen lippalakki.
Joku ei pelaa golfia koska se on herramieslaji? Jos se on totta,
kyllä golf on herrasmieslaji, siis siinä mielessä että jokainen on sääntöjen
suhteen omanitsensä tuomari. Huijarit eivät ole tervetulleita kentälle. Ei
kukaan jaksa pelata sellaisen kanssa joka ”vaivihkaa” siirtelee palloaan ja
luulee olevansa niin etevä silmänkääntäjä, ettei kukaan huomaa. Yleensä ne
tekee sitä jatkuvasti esim. kun edessä on joki, bunkkeri tai mikä tahansa muu
este. Toisinaan syyttömät silminnäkijät (kanssapelaajat) joutuvat myötä häpeää
tuntien katsomaan, kun jotkut raivopäät, joista toinen viskoo välineitään ja
toinen huitoo mailoillaan kuin miekkailija purkavat tunteitaan omiin
suorituksiinsa, ei se golf nyt niin vakavaa ole.
Eikä sen pelaaminen ole ajanhukkaa! Pitäskö siihen
pelaamiseen olla joku laskettu aika? Ei golfiin käytettyä aikaa lasketa, vaikka
käyttäisit siihen 127 tuntia lomastasi. Golf on aina hauskaa, vaikkei peli aina
kuljekaan. Ei se minunkaan viime kierros mikään kaikkien aikojen peli ollut,
mutta ei sen niin väliä. Pakko kai sanoa tähän golf osuuden lopuksi, että minun
parhaat vuodet golffarina on jo takana, siis jos pelituloksia ajatellaan, silti
aina kentälle menee ja sieltä poistuu hymyilevä mies.
Kotiinpaluu kentältä sujui hyvin, mutta perille tultuani
huomasin etteivät naiset olleet kotona. No ei siinä mitään, kun ei ollut
hameväkeä paikalla komentamassa niin ryhdyin jatkamaan kesken jäänyttä
autoremonttia. Minkähän takia autoremontin lasketaan olevan miehen työ? Eipä
sillä kyllä kai joku tyttö joka kävi intin rekkakomppaniassa, taikka jotku
toiset tytöt, jotka on kiinnostuneet asiasta voi autoremontin tehdä jos vaan
haluavat. Joku kysyy et miksi et vie korjaamolle? Noh. vaikka nyt onkin
nousukausi, niin en mä silti mikään Riku rikas ole, joten on tehtävä ite.
Monesti noissa mun korjauksissa on katastrofin aineksia, kattokaas kun hommaan
osat aina sieltä mistä halvimmalla saa ja tingin vielä siitäkin. Jep, tuskin mä
kenenkään mielestä oon mikään tuhlaajapoika, ennemminkin ne näkee mussa
saiturin. Joulu käy joskus ja halvalla hankkimani osa on uutta vastaava.
Toivottavasti niin on myös nyt sen laturin kanssa, jonka hankin purkaamolta
käytettynä, siinä on takuulappu jossa lukee ei palautusoikeutta. Laturin
puhdistus vei tunnin ja mulla oli parhaillaan menossa sen paikoilleen sovitus
sielä konepellin alla, kun jokin häiriötekijä keskeytti mun työt. Oottelin just
Tappia, jonka tiesin olevan tulossa remonttiavuksi, mut ei ollutTappi joka mut
keskeytti, vaan häiriötekijä oli yks mummo, joka köpötti tulemaan ylös sitä
mäkeä, joka menee meidän pihan ohi naapuriin.
Kait se oli joku kuudes aisti, joka sano mulle, että pitää keskeyttää
autonkorjaus ja vähän seurailla sen mummon tekemisiä. Se töpötti menemään siitä mun auton takaa ja
pysähty meijän ja naapurin yhteisille postilaatikoille. Se otti kiinni laatikkotelineestä
puhu jotain itekseen ja jäi huojumaan siihen. Totesin et nyt pitää mennä
kattomaan mikä sillä on hätänä ja kun pääsin siihen vierelle, niin just sain
kopattua kiinni ennenku se mummo kaatu. Hetihän mä huomasin et se mummo oli
ihan kuutamolla, eikä se paikka auringossa postilaatikkoon nojaten ollu sille
paras mahdollinen. Sehän saisi lämpöhalvauksenhan,
ellei ollu jo saanu, tuskin ne varjoon jääneet jalat riittäisi sen oloa
viilentämään. Päätin siirtää sitä mummoa metrin verran, jotta sain laitettua
sen varjoisalle tielle pitkäkseen. Saatuani mummon makuuasentoon siihen
asvaltille mun piti pitää kättä sen pään alla, kun se katu oli kova kuin kivi
eikä mulla ollu laittaa mitään sen pään alle. Sillä oli punaiset samettihousut
ja joku kotipusero päällään, liian kuumathan ne tämmöseen hellepäivään oli, mut
aattelin sen pärjäävän. Mietin et haenko vettä, tyynyä tai jotain, mutta kun en
voinu sen päätä laskee siihen asvaltille niin päätin oottaa Tappia, koska se
oli tulossa. Piti kuitenkin selvittää, et kuinka sekaisin se mummo on ja
pitäiskö tilata ambulanssi, joten käytiin sen kanssa keskustelu:
- Oletteko matkalla Floridaan, vai mihin olette
menossa?
- Juoksuhaudantie 6
- Täh?.. kysyin, että tiedättekö te mihin olette
menossa?
- Mummonkatu 6
Aattelin: No joo. se mummonkatu on tossa lähellä, joten ei
kai tää mummo ihan täysin Pariisin lumoissa ole.
- Tiedättekö te missä olette?
- Juu, olen minä tästä kävellyt mutta nyt voimat
loppu kun oli niin jyrkkä tuo mäki.
- Onkos teillä puhelin mukana? jos soitellaan
sinne kotiin?
- Ei ole puhelinta, minä asun mummonkadulla talo
numero 17.
- Ok.
pärjäättekö te jos minä vien teidät kotiin? Vai oletteko yksin kotona?
- paljonkos kello on?
- kello on kohta 18
- tytär tulee kohta töistä ja on sielä tyttären
mies... Öööh Paha maa..
- Mitäh? Ei ole paha maa. Tämä maa on minun tai
oikeastaan se on nykyisin postilaitokselle menetetty maa kun käskivät laittaa
nuo postilaatikot tohon tontille.
- Eikun tässä on paha maata.
- Ahaa.. kääntykääs vähän…. No niin teillähän oli
käpy selän alla, onko nyt parempi?
- Juu on, sinä oot hyvä poika.. Onkos se käki kun
kukkuu?
- No eipä ole, kyllä se on tuo naapurin pieni
valkoinen koira ku haukkuu.
Tsiisus Onneks Tappi ajo samassa pihaan ja huomas meidät
siinä postilaatikoilla. Kun Tappi tuli siihen viereen niin mummo säikähti:
- Hui, kukas se on tuo tappajan näköinen mies?
- Heh no ei ole mikään tappaja, se on kuulkaas
meidän taksikuski.
Jep Tappi aukas auton oven toimien kuskina ja tää
mies hevosena kantaen mummon volvon kyytiin takapenkille. Hypättiin itse etupenkeille,
silloin mummo sanoi.
- Nyt kotia kohti, uskomaton seikkailu ja taxi
vielä kuljettaa kotiin!
- Joo, pidä huivista kiinni Tatjana, nyt nimittäin
mennään.
Kun tultiin perille ja oli mummo pihalla autosta, niin
ajattelin , et pitäähän tää saattokeikka hoitaa loppuun asti ja tarkistaa onko talossa
joku mummoa vastaanottamassa vai onko se yksin kotona. 2 kertaa painoin
ovikelloa ennen kuin mies tuli avaamaan oven, Sanoin sille:
- Arvaa kuka tuli päivälliselle?
Se katsoi mua hetken hämmästyneesti
- Siis mitä?
- Niin onko sulta mitään kadonnut?
Silloin se huomasi sen mummon siinä mun takana ja sanoi:
Kun oli saatu mummo kotiin ja auto korjattua, niin poika
soitti ja kertoi, et varkaat on vienyt kilvet mun autosta, joka on sillä
lainassa. Koska kyseessä on mun auto niin kysyin, että josko nyt olis kuitenkin
ollu asialla ihan meidän kotosuomen lahjomattomat poliisit? No sielä luurin
toisessa päässä pojan vieressä seiso sen kummisetä ja kun sekin vakuutti, että pahat
pojat on ne kilvet vieny, niin en enää epäillyt etteikö asialla olisi ollut
joku Rosvo Roope.
Voihan saatana! Miks aina minä? Kerran käväistessäni R-kioskilla
multa on puhallettu 60 sekunnissa koko auto. No toisaalta parempi et vietiin kilvet
ku koko auto, onhan tää kuitenkin paljon pienempi puhallus. Tai ”kolmaalta”
olis ne oikeestaan voinu koko autonkin viedä niin olisin päässy yhestä romusta eroon. Mullahan
on pihassa oikea romuautojen varasto, jos musta jää joskus pojille jotain nii varmaa
just romuautoja.
Poliiseja epäilin kilpien viejiksi siksi, että ne on vieneet
multa kilvet varmaan seitsemän kertaa. Hmmm, seitsemän! tosta mulle tulikin
mieleen, et kerran mulla oli 7 paikkainen auto. Silti meillä oli usein ylimääräisiä
kyydissä kun sillä ajeltiin. Kerran kun poliisi pysäytti meidät. Aattelin hämätä sitä, ettei se tajuaisi meillä olevan liikaa porukkaa
kyydissä mä kysyin:
- Pysäytittekö meidät siksi kun ajeltiin pala ulkona?
(siis käsivarsi ulkona varmaan joka toisella kyydissäolijalla).
Se kyllästyneen
näköinen poliisi sano mulle
-just, just ja nyt kautta niiden ulkona roikkuvien
allien 8. matkustaja heti ulos autosta!
Eihän siin sit mikään auttanu, piti
kääntyy kattoo takapenkille, et kuka laitetaan pihalle. Systerillehän se sit
tuli äkkilähtö autosta, mut eihän siitä ollu ku kymmenisen kilsaa kotio.
Mut tää tän kertanen tapaus. Selitin suu vaahdossa pojalle:
- Eihän se oo oikein et tää desperado selviää
ilman että sille seuraa rikos ja rangaistus kun se näinkin vakavan rikoksen on
tehny! pitää tehdä rikosilmoitus! Mulla on huomen aamusta hommia mutta sen
jälkeen täytyy suorittaa hyökkäys poliisiasemalle 13 aikoihin iltapäivällä sitä
ilmoitusta tekemään.
Illalla ei meinannu uni tulla kun oli ollut niin
rankka päivä. Kattelin ensin uutisia ja säätiedotusta jossa se säämies lupas
aurinkoista ilmaa seuraavalle viikolle, niinpä tietystijust kun mun loma loppuu! Missä se on se
sademies, joka lupas vaan vesisadetta koko mun loman ajan? Ei vieläkään nukuttanu,
mut ei se haitannu mä tykkään katella elokuvia.
Ne oli laitakaupungin valot
sammunu jo ajat sitten kun mä siinä yön kuumuudessa makasin sohvalla telkkuu tuijottaen.
En muista mikä se oli se viimenen elokuva, jonka aikana rupes silmä lupsaa, mut
raahauduin siitä omaan punkkaan nukkumaan. Olis se ehkä uni tullutkin, mutta
missä oli hiljaisuus? Ensin joku valkohäntä peura kolisteli ikkunan
takana ja koiran kynnet ropis lattialla kun se kuljeskeli pitkin kämppää.
Helvata! ensin häisitree ihmiset ja sitten eläimet! pitäskö musta nyt vielä yön
pimeän puolella tulla kauriinmetsästäjä ja koirankynnen leikkaaja? Jossain
vaiheessa kuitenkin nukahdin mutta vain hetkeksi. Yleensähän se on nouseva
aurinko, joka mut herättää, mutta nyt se oli lehdenjakaja. Pitikö senkin paukuttaa
sitä postilaatikkoo? Kas kun ei vielä vanhasta postiluukusta kuulunu öinen huuto: sinulle on
postia!
Nousin sitten ylös kahvin keittoon ja lukemaan lehteä.
Tulipa sitten katottua auringonnousukin, sitä katellessa tuli mieleen et on tää vaan
sairaan kaunis maailma.
Ps. facebookissa https://www.facebook.com/Vekanpaa sivullani on tähän tekstiin liittyvä kilpailu. Kilpailussa on palkintoina kirjoittamiani kirjoja. Mene sivulle ja osallistu jos kiinnostaa.