keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mikä sun nimi on?

Luin Iltasanomia jossa oli juttu Timo Virtasista. Ei sillä, että se olis jotenkin erikoinen nimi, itseasiassa se on Suomen yleisin kokonimi miehillä. Niitä Timo Virtasia oli muistaakseni 267 kappaletta. Huomattavasti oudompi ja erikoisempi olis esim. se Leevi and the Leevingsin lanseeraama Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen.

Oikeestaan se asia mistä mä haluun teille kertoa, liittyy juurikin tuohon etunimien erikoisuushakuisuuteen, jota vanhemmat tavoittelee nimetessään jälkikasvuaan. Muahan tää nimeämiskäytäntö purasee varsin syvältä, koska mähän en muista tavallisiakaan nimiä, saatikka sitten kaikkia Tytteleitä, Hiisejä, Hottentotteja ynnämuita, joita vanhemmat suuressa viisaudessaan ovat lapsilleen nimeksi (lue taakaksi) antaneet.
Onhan se kiva kun lapsella on nimenä esim. Nuppu mut ei se oikein sit sovi aikuiselle naiselle. Sikstoiseks eiks se Nuppu oo lehmän nimi?



  
Siinä erikoisen nimen antamisessa on vaan se juttu, että kun keksit jonkin mielestäsi hienon ja erikoisen nimen, niin samaan aikaan sen on "keksineet" sata muutakin onnellista uuden tulevan veronmaksajan maailmaan saattanutta vanhempaa. Kohta tuletkin huomaamaan, että se niin ainutlaatuiselta tuntunut nimi onkin kaikkein yleisimpiä ristimänimiä ko. vuonna. Toisaalta ehkä se erikoinen nimi on kuitenkin helpompi muistaa, kuin olisi se kaikkein yleisin. Siis jos sulla on tutuissasi kolme Jaria ja yks Kari, niin miten hitossa sen muistaa kuka se Kari on? Tai oikeestaan tietystihän sen muistaa, mut pitääkö ne muut nimetä mielessään Jariykkönen, Jarikakkonen ja Jarikolmonen? Vai olisko parempi jos nimeäisi ne esim. HeiJari, Veijari ja PulJari? Meilläkin on kalaporukassa PikkuMiro ja IsoMiro. Nimet "annettiin" 7v. sitten, jotta erotetaan keskusteluissa ketä tarkoitetaan. Nyttemmin siinä on käynyt niin, että PikkuMiro on 25 senttiä pitempi ja min. 20 kiloa painavampi kuin IsoMiro. Onhan se vähän koomista, mutta silti nimet on pysyneet edelleen samoina.

Yks tapa keksiä erikoisempi nimi on vääntää vanhasta nimestä uus versio. Mulla on kolme toisistaan tietämätöntä kaveria, jotka aikoinaan keksiessään pojalleen nimeä antoivat nimeks Tino. Kun sit kysyttiin, että mistä moinen nimi niin sanoivat, et kun oma nimi on "Jari" niin halusin pojalle vähän erikoisemman ettei koulussa samalla luokalla oo toista. No mites siinä sitten kävi? Kohta on varmaan Tino Virtasia on enemmän kuin Timo Virtasia, mut ei siinä mitään Tino on kyl kiva nimi, muttei se enää kovin harvinainen ole, taitaa nuorilla olla se Timo paljon harvinaisempi.

Oikeestaan toi nimen "vääntö" ei oo ollenkaan huonompi idea. Näin jälkikäteen ajatellen olis pitänyt munkin nimetä poikani nimillä Hesus ja Ristus, ei olis ollu varmaan koko koulussa saman nimisiä heppuja. Olis siitä ollu sekin hyöty, että jonain aamuna kun ne taloissa kiertelevät ja häiriköivät lehtikauppiaat ilmestyy taas oven taakse, vois niiden kanssa käydä seuraavan keskustelun.
-         Haluttais tulla kertoo sulle Jeesuksesta.
-         Jaa, mitäs se poika on nyt tehny?
-         ???
-         Nii että mitä se meijän Hesus on tehny?
-         Eikun me haluttas kertoo sulle Kristuksesta.
-         Jaa, sekö onkin siis se meijän vanhempi poika kyseessä?
-         ???
-         No sanokaa nyt, et mitä helvettii se meijän Ristus on taas tehny?
-         Siis Jeesuksesta Kristuksesta haluttais puhua.
-         No se ei oo meijän poikii, nyt teillä on väärä osoite.
 Sitten vois kiskasta oven kiinni ja jättää sen piruntorjuntapartion sinne keskenään ihmettelemään, et mitähän tässä nyt oikein tapahtui.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitäiskö alkaa kasvissyöjäksi?

Aluksi tiedoksi kaikille mielensä pahoittajille   jotka ahdistuvat vessa, kakka jne. jutuista kunhan vaan kakanhaju jostain hiipii sieraim...